LUOKKA 1 Asumisen tuki ryhmämuotoisessa asumisessa
Description du marché
Hankinnan kohteena luokassa 1 on asumisen tuki ryhmämuotoisessa asumisessa. Asumisen tuki ryhmämuotoisessa asumisessa on tarkoitettu erityisesti niille asiakkaille, joilla on pitkäkestoinen, monimuotoinen tai ennakoimaton palvelutarve, jolloin asiakkaan tarvitseman palvelukokonaisuuden tulee toimia hyvin joustavasti ja varmasti. Asiakkaan tarvitsemaa avuntarvetta, avun määrää tai toteuttamisaikaa on usein hankala arvioida etukäteen, joten asiakkaan tarvitseman avun on oltava saatavilla lyhyelläkin varoitusajalla. Asiakkaan välttämättömään avun ja tuen tarpeeseen ei pystytä vastaamaan esimerkiksi pelkällä henkilökohtaisella avulla tai kotihoidolla, vaan asiakkaan palvelutarve edellyttää yleensä erityistä osaamista ja saattaa edellyttää myös sairaanhoidollisia palveluita ja osaamista. Palvelu on tarkoitettu myös asiakkaille, joiden kohdalla palvelujen toteuttaminen edellyttää kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain (937/1977) 3 a luvun mukaisten rajoitustoimenpiteiden käyttöä Hankinnan kohde kuvataan tarkemmin kunkin palveluntuottajarekisterin sisäisen tarjouspyynnön liitteenä olevassa palvelukuvauksessa.
Pouvoir adjudicateur
Comment répondre
Recevoir les prochains marchés Services de santé & action sociale en Finlande par email
Alerte quotidienne · 7 000 nouveaux marchés/jour
Pas de spam · Désabonnement en 1 clic