Tredu - kampuskehityshanke
Description du marché
Tredu-Kiinteistöt Oy suunnittelee kampusalueidensa kehittämistä tavoitteena toimintojen keskittäminen 1-3 keskeisimpään kiinteistöön. Vaihtoehdoista on tehty kuvaukset, mutta niitä tulisi arvioida tarkemmin myös tarvittavien investointien näkökulmasta, miten eri vaihtoehdot olisivat suunniteltavissa ja toteutettavissa, minkälaisin kustannusarvioin ja minkälaisessa aikataulussa. Tredu-Kiinteistöt Oy selvittää parhaillaan kampuskehityksen hankkeistamista ja suunnittelee sen toteutettavaksi yhdessä palveluntuottajan kanssa. Palveluntuottajiksi on suunniteltu kilpailutettavaksi rakennusliike, jolla olisi kumppanina tai alihankkijana vähintään pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastaava suunnittelutoimisto. Hankintamenettely on suunniteltu toteutettavaksi kilpailullisena neuvottelumenettelynä 6-11/2026 siten, että osapuolet voisivat käynnistää palvelun kehitysvaiheen vuoden 2026 loppuun mennessä. Tilaaja pohtii edelleen palvelun toteuttamista joko allianssimallilla tai yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana, mistä syystä tilaaja haluaa käydä vuoropuhelua myös toteutusmuodosta.
Pouvoir adjudicateur
Recevoir les prochains marchés Construction & travaux publics en Finlande par email
Alerte quotidienne · 7 000 nouveaux marchés/jour
Pas de spam · Désabonnement en 1 clic